keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kukkaislapsia hangen alta

Näin viime viikolla painajaista, että koko tulppaanien ja muiden ihanien sipulikasvien kukinta meni minulta kokonaan ohi. Unessa tajusin mennä mökille vasta kun oli jo liian myöhäistä.

Oikeasti en pahemmin ota paineita, vaikka en ole vielä aloittanutkaan esikasvatusta, tai vaikka herään ostamaan siemeniä vasta kun Alku & Juuri on jo kesätauolla :-) Painajainen taitaa kertoa enemmänkin siitä, että sitten kun kevät vihdoin saapuu, se tuntuu etenevän salamannopeasti.

Niin nytkin: parissa viikossa koko pihan vallanneet lumipenkat ovat haihtuneet enimmäkseen taivaan tuuliin, ja maasta työntyy käsittämättömän hentoisia ja liikuttavia kasvivauvoja. Kova tahto niillä kuitenkin on - puskevat vaikka hangen läpi!







4 kommenttia:

  1. Ei minun pihassani vaan vielä... mutta eiköhän sielläkin lumet ole kohta "menneen talven" lumia :)
    Veikkaan, että raparperit tunkee ensimmäisena pintaan... täytynee muuten käyttää pakastimessa olevat alta pois...

    VastaaPoista
  2. Eilen juuri autoin sipulikasvien alkuja puutarhan puolella ja lapioin varovasti lunta syrjään:)

    VastaaPoista
  3. Sieltä se kevät puskee, läpi lumen ja jään:)

    VastaaPoista
  4. Ihanasti uusi kasvu alkaa, jopa lumenalta tyntymään...:)

    VastaaPoista