lauantai 18. elokuuta 2012

Kakkuja, piirakoita ja paistoksia

Sadonkorjuuaikaan on hauska kokeilla ja tuunata reseptejä. Kivointa on yrittää tehdä sellaisia ruokia, joihin löytyy mahdollisimman paljon aineksia omasta pihasta.

Tämä herkullinen peruna-viinimarjapiirakka pärjäsi siinä mielessä ihan hyvin. Resepti on Vegaanin keittokirjassa nimellä äidin perunaleivokset - pohjaan tulee perunamuusia ja kardemummaa. Viinimarjat päällä on oma raikastava tuunaus, joka toimi hyvin.


















Aniksenmakuisessa karviais-seljakakussa omasta pihasta on vain marjat. Samoin vadelmatäytekakussa, jonka jippo on turkkilainen jogurtti - kermavaahtoa ja vaniljasokeria vähän sekaan ja nam!




















Suolaisia ruokia on helppo nyhjästä tyhjästä (eli kasvimaalta :-). Uunijuureksissa kaikki on tänään nostettua, paitsi siirappi, oliiviöljy, timjami ja valkoviinietikka. Keltajuurikasta viljelin ekan kerran. Se on kypsynyt ja kasvanut paremmin kuin punajuuri, mutta maku ei ollut mitenkään kovin erilainen. 


Nokkospiirakasta tuli mehevää, vaikka ulkoasu onkin hieman epäilyttävä. Sekä pohjassa että täytteessä on perunaa. Täytteessä on nokkosen ja perunan lisäksi härkäpapua, ohraa, seesaminsiemeniä ja kaurakermaa.


2 kommenttia: