keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Puuparturi

Haluan tehdä pihallani mahdollismman paljon itse, koska siinä on eniten fiilistä, mutta yhdessä asiassa luotan ammattilaiseen. En ryhdy itse leikkaamaan hedelmäpuuvanhuksiani. Vaikka ne ovat kuulemma jo viisikymppisiä, niillä voi olla vielä paljon vuosia edessä.

Omenapuut olivat päässeet edellisellä omistajalla vähän huonoon kuntoon ja luumupuukin venähtänyt liikaa. Puille tehtiin kunnon karsintaleikkaus kaksi vuotta sitten. Täydellisiä niiden muodosta ei enää saa, mutta mitäpä siitä.Nyt oli taas aika hellälle parturoinnille. Ammattilainen huomasi kaikki vauriot, joita muun muassa lintulaudat ja muut viritykset olivat aikojen saatossa tehneet.

Nyt on puut leikattu oikeaoppisesti tappeja jättämättä ja heti silmun vierestä. Ja olikin korkea aika, koska silmut ovat jo suuria.






2 kommenttia: