tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ahomansikka peittää maan


Ahomansikka on loistava maanpeitekasvi aurinkoiseen paikkaan. Toin muutaman taimen rönsyineen maalta hiekkatien pientareelta. Ne etsivät hetken paikkaansa puutarhassa ja olivat jäädä isompien jalkoihin, kunnes älysin siirtää ne paahteiselle paikalle marja-aronioiden aluskasveiksi.

Vuodessa ne ovat vallanneet hienosti koko alueen ja syrjäyttäneet vuohenputket, jotka muuten ovat todellinen maanvaiva. Viime kesänä se vaati muiden kasvien kitkemistä pois, mutta tänä vuonna pikku mansikat ovat pärjänneet jo lähes omillaan. Eivät vaadi kasteluakaan - jos pärjäävät sadevedellä tienposkessa muiden kasvien kilpailussa, pärjäävät kyllä pihassakin.

Kaiken lisäksi ahomansikat ovat makeita ja kauniita kuin karkit!

5 kommenttia:

  1. Ahomansikkaa on minunkin paihalla... syödä ei niitä viitsi, kun tuo Niilo-herra (bichon frise) käy niitä aina lannoittamssa, mutta kauniita ovat katsellakkin.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, tätä en tiennytkään. Hyvä idea paahteiselle paikalle.

    VastaaPoista
  3. Ahomansikat on tosiaan kuin karkkeja. Lapsena niitä kerättiin ja pujotettiin heinänkorteen ja syötiin sitten kun korsi oli täynnä.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavia kuvia ja ihastuttava blogin aihe! :)

    VastaaPoista
  5. Heippa! täällä uusi lukijasi. Onpa ihana vinkki, meillä vuohenputkia riittää....mutta, tervetuloa romulyyli-blogiin katselemaan, mitä minä puuhastelen..toivottaa riitta sinikka.

    VastaaPoista