tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kasvimaan karkit

Naapurimökin kuusivuotias tyttö toivoi, että voisi vaan laittaa silmät kiinni ja hyvä haltija olisi tehnyt pihan valmiiksi - ressu on ilmeisen kyllästynyt vanhempiensa loputtomalta tuntuvaan piharemonttiin. Toivelistalla olisi hänellä ainakin karkkipensas.

Minulla karkkipensaita riittää: tontin molemmat pitkät sivut on aidattu vadelmalla. Mutta kasvimaaltakin tulee sellaisia karkkeja, että niitä voisi vaan syödä ja syödä.


Vastanostettuja perunoita voisi ahmia sellaisenaan loputtomasti :-) Kuoret irtoavat kun vähän näyttää harjaa ja alta paljastuu ihana vaalea malto. Tänä vuonna multaus onnistui paremmin kuin viime kesänä, eikä vihreitä pottuja ole juurikaan tullut vastaan.



Valkoiset nauriit ovat kuuluneet kesään lapsesta asti. Niitä ostettiin pari nippua torilta ja jaettiin kristillisesti. Enää ei tarvitse ostaa :-) Lajike on Snowball, makea ja mehevä.


Herneet vasta kukkivat, joten tätä karkkia pitää vielä malttaa odottaa. Hernettä on tullut minulla joka vuosi tosi niukasti. En tiedä mikä menee pieleen. Sato ei kuitenkaan ole pääasia vaan maanparannus. Kasvimaillani on nelilohkoinen viljelykierto, ja yhdessä lohkossa on aina hernettä ja papua typpeä sitomassa.

6 kommenttia:

  1. Lapsena asuin maalla ja naapurin maatilalla kasvatettiin nauriita. Muistelen että niistä tehtiin eläimille rehua, mutta niitä annettiin meille pihapiirissä pyöriville pikkupojillekin joskus välipalaksi. Ne ei muistaakseni olleet noin valkoisia mutta tosi hyviä, parempaa kuin lanttu.

    VastaaPoista
  2. Mikään ei todellakaan maistu ihanammalta, kuin juuri maasta nostettu uusi peruna...namm...maiskis..siinä karkkia kerrakseen...☺☺

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta kuulostaa, olen ihan samaa mieltä uusista perunoista:)

    Kokeilin tänä vuonna kasvattaa perunaa isossa ruukussa, mutta en ole vielä niitä nostanut ylös. Kohta on pakko tutkia, miten viljely onnistui...

    VastaaPoista
  4. oi, kyllä uusista perunoista tehty keitto on vaan niin hyvää sekä herneet :)

    http://www.crumblesforeveryone.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Tänään tein eilisistä, keitetyistä perunoista kylmän salaatin: minttua, tilliä ja sipulia kasvimaasta vaan sekaan + vaaleaa balsamicoa. Nam.

    SoyBoy, ehkä ne olivat keltaisia nauriita? Mulla kasvoi niitä viime vuonna, mutta tykkään valkoisista enemmän, vaikka keltaiset onkin kestävämpiä.

    Sussi, kiinnostavaa kuulla miten ruukkuperunat onnistuivat!

    VastaaPoista
  6. Joo, keltaisia ne nauriit oli, mutta hyviä. En tiedä olenko valkoisia maistanutkaan :)

    VastaaPoista