maanantai 4. heinäkuuta 2011

Purnukoita ja perhosia


Purnukkamania kiusaa :-) Erilaisille pelti-, lasi- ja posliinipurkeille oli hankittava oma avohylly, johon kaikki eivät sittenkään mahdu esille. Etummaiset Arabian Pomona-sarjan kipot ovat muistoja mummolasta, mutta itse hankittuja. Suosittuja, melko yleisiä ja hinnoissaan... Puna-valkoinen kahvitölkki on myös tullut useamman kerran vastaan erilaisilla antiikkikirppareilla. Taaimmaisena pilkottava puna-kultainen tölkki sitä vastoin taitaa olla harvinaisempi tuttu Suomessa. Se tuli mökin mukana irtaimistossa, ja kertoo kuulemma venäjäksi ja gruusiaksi "gruusialaista teetä". Entisellä omistajalla, jonka nimeä mökki kantaa, taisi olla tavaroista ja lehdistä päätellen tiiviitä suhteita itänaapuriin.


Väkersin seinälle mökin vanhoista ikkunanpokista taulun, jonka graafinen kuvio jotenkin sopii yhteen purnukoiden kanssa. Ritva Kronlundin suunnittelema Perhonen-tapetti löytyi Tapettitalon 50-luvun kokoelmista. Tapettitalo ei muuten suostunut myymään rullaa pienempää erää, mikä tuntuu tuhlaukselta - annetaanhan rullista näytepalojakin, joten vajaita rullia syntyy. No, ihania tapetteja joka tapauksessa.

4 kommenttia:

  1. Löysin Villa Numun sivuilta blogiisi ja lukijaksikin olisin alkanut, mutta en löytänyt kohtaa jossa liittyä...☺☺

    VastaaPoista
  2. Kaunis taulu! Purkit tuovat lapsuuden mieleen, kotona ja mummolassa oli samanlaisia:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista :-) Lukijat-osa on nyt lisätty oikealle, joten voi halutessaan ryhtyä lukijaksi.

    Meidän mummolassa oli Pomona-sarjan appelsiiniastioita, ainakin, joten noista tulee lämmin fiilis.

    VastaaPoista
  4. Tämä on todellista hakuammuntaa, mutta: olen yrittänyt löytää juuri tätä Perhonen-tapettia pientä määrää. Jos siis sinulla sattuu olemaan vielä rulla ylimääräisenä tallella, voisin ostaa sen pois kuleksimasta! :) Laita viestiä kcjlahti@gmail.com jos haluat tehdä kaupat.

    VastaaPoista