keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Köynnöksiä ja tulppaaneja

Köynnöksissä jaksaa viehättää niiden kyky etsiytyä itsekseen mitä kummallisimpiin paikkoihin kasvamaan. Kun omenapuun lehdet ovat syksyn tuulissa harventuneet, kävi ilmi että piippuköynnös on kasvanut sitä pitkin, eikä suinkaan sille hankittua tukea pitkin :-)


Köynnösruusu kaariportissaan näyttää nyt tällaiselta.


Viikonloppuna vihdoin sain aikaiseksi hankkia kukkasipuleita. Näistä taitaa tulla aika romanttinen ja hempeä kokonaisuus! Ne päätyvätkin viime kesänä (2010) tehtyyn penkkiin nimeltä "ihana" - sinne pääsee vain ihania kasveja, kuten kieloja, särkyneitäsydämiä, varjoliljoja, valkovuokkoja, kaunokaisia ja niin edelleen...

Tulppaanit sun muut kevätkukkijat kuitenkin unohtuivat penkistä, minkä huomasin katkerasti keväällä. Myös syyskukkijat olivat vähissä, kun penkki on muotoutunut vähitellen jotain sieltä, vähän tuolta -periaatteella, joten istutin viikonloppuna punaisen ja valkoisen syyssyrikän. Se on kuulemma Suomen paras perhoskasvi.


Vielä viime vuoden keväällä eri väriset tulppaanit loistivat sikin sokin penkeissä ja ympäri nurmikkoa. Se häiritsi silmääni. Ninpä solmin kukkimisvaiheessa niille kukinnon värisen villalangan varteen ja siirsin kukkimisen jälkeen samanväristen ryhmiin. Valitettavasti kuva löytyy vain ennen-tilanteesta. Miestä nauratti, että pitääkö tulppaanit sitoa jotta pysyvät aloillaan.

5 kommenttia:

  1. Ihana tuo villalankajuttu :) itsekin heittelin viikko sitten lähes sata sipulia uuteen laajennettuun penkkiin - ja aivan sikinsokin, saas nähdä tuleeko villalanka hommeleita keväällä. Itsekin tykkään enemmän tietystä väriharmoniasta ja selkeydestä. Noo,kunhan nyt edes jotain kasvaisi :)

    VastaaPoista
  2. Jihaa, sain kerrankin kommentoitua tänne! Tosin ei mennyt ihan normikaavan mukaan nytkään, mutta onnistui!

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut saman, meillä köynnökset kasvavat myös aivan muualla kuin niille hankituissa tukikehikoissa.

    Hyvä ajatus tuo villalanka. Itse otin ensi kertaa tulppaanin sipulit kesän ajaksi ylös maasta, kuten puutarhurit neuvovat. Nyt kun niitä istutin, huomasin, että olin unohtanut merkitä paperipusseihin, mistä ja minkävärisiä olivat. Eli tiedossa sekainen väriloisto keväällä,D!

    VastaaPoista
  4. Se dyykattu penkki on muuten myös ihana!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, että pystyit Tiina kommentoimaan! :-)

    Aika homma nostaa sipulit kesäksi ylös - respect, Sussi!

    VastaaPoista